Kohti parempaa kaupunkia

Tämän valtuustokauden viimeinen vuosi on alkamassa pian. Olen päättänyt, että pyrin myös ensi kaudella kaupunginvaltuustoon: vaalit ovat jo alle vuoden päästä, 18.4.2021. Viime vaaleissa kampanjoin erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen ja ympäristön ja ilmaston puolesta. Tässä kohtaa on hyvä tehdä tilinpäätöstä siitä, mitä viime valtuustovuonna olen tehnyt, erityisesti näiden asioiden eteen. Viime syksyn budjettikäsittelyssä … Jatka lukemista Kohti parempaa kaupunkia

Katutila Helsingissä koulujen käyttöön

Helsingin peruskouluissa on juuri nyt ennätyksellisen paljon lapsia, ja myös lähipäiväkotipaikan saamisessa on monella Helsingin alueella haasteita. Lasten määrän kasvaessa koulujen ympäristössä lisääntyvä liikenne huonontaa koululaisten liikenneturvallisuutta. Tilannetta hankaloittaa se, että Helsingin alueilla on puutetta soveltuvista kasvatuksen ja koulutuksen tiloista tai remonttitilanteissa niille soveltuvista väistötiloista. Yksi ongelma soveltuvien tilojen löytymisen kannalta ovat soveltuvat piha-alueet. Tällä viikolla heräsi myös julkinen … Jatka lukemista Katutila Helsingissä koulujen käyttöön

Erityistä tukea nopeammin varhaiskasvatukseen

Valtuusto käsittelee parhaillaan Helsingin vuoden 2020 budjettia. Kuten yleensäkin, budjetti herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Neuvotteluissa sosiaali- ja terveyspalveluihin lisätyt miljoonat ilahduttavat. Vasemmiston läpi saamat investoinnit ilmastonmuutoksen torjuntaan ovat tärkeitä ja välttämättömiä. Kasvatuksen ja koulutuksen osalta budjetti jää kuitenkin niukemmaksi kuin lautakunnassa yhteisesti toivoimme. Tämä tulee näkymään helsinkiläisissä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa ensi vuonna tavalla tai toisella. Kasvatukseen … Jatka lukemista Erityistä tukea nopeammin varhaiskasvatukseen

Päiväkotipaikkojen tilanne Helsingissä helpottamassa – ilman palveluseteliä

Päiväkotipaikan saaminen lähialueelta ei ole Helsingissä itsestäänselvyys. Hankaluuksia voi tulla erityisesti alueilla, joilla päiväkotipaikkojen määrä ei ole pysynyt kyydissä paikkaa tarvitsevien lasten määrän kasvaessa. Myös paikan hakeminen kesken toimintavuotta tai sisarusten saaminen samaan päiväkotiin aiheuttaa monelle vanhemmalle harmaita hiuksia.Ilmiön taustalla on paitsi Helsingin kasvava lapsimäärä ja hyvä työllisyyskehitys, myös erityisesti edellisen valtuustokauden lyhytnäköinen politiikka. Investoinneille … Jatka lukemista Päiväkotipaikkojen tilanne Helsingissä helpottamassa – ilman palveluseteliä

Parempi tulevaisuus tehdään nyt

Valitsemme suunnan tulevaksi neljäksi vuodeksi aikana, jona moni asia tuntuu olevan murroksessa. Ilmastonmuutos ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen pelottavat monia, toiset taas ovat huolissaan lisääntyvästä eriarvoisuudesta ja siitä, miten tässä maassa tulevaisuudessa voidaan tarjota hyvää varhaiskasvatusta jokaiselle lapselle ja hyvä hoito jokaiselle vanhukselle.Kun ihmiskunta painii maapallon kokoisten ongelmien kanssa, voivat omat vaikutusmahdollisuudet tuntua pieniltä. Monet joutuvat myös … Jatka lukemista Parempi tulevaisuus tehdään nyt

Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot kuntoon muutenkin kuin paperilla

 "Vein lapseni päiväkotiin, ja vastaanottamassa oli yksi työntekijä, jolla oli hoidettavanaan jo kymmenen lasta. Osa oli alle kolmivuotiaita. Voiko tämä olla oikein? Eikö laissa sanota, että ryhmäkoko on pienempi?"Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä olen saanut lukemattomia tällaisia yhteydenottoja. Lisäksi on usein ihmetelty, miten päiväkodista puuttuu koko päivän työntekijä eikä sijaista ole, tai miksi varhaiskasvatuksen opettaja joutuukin … Jatka lukemista Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot kuntoon muutenkin kuin paperilla