Kohti parempaa kaupunkia

Tämän valtuustokauden viimeinen vuosi on alkamassa pian. Olen päättänyt, että pyrin myös ensi kaudella kaupunginvaltuustoon: vaalit ovat jo alle vuoden päästä, 18.4.2021. Viime vaaleissa kampanjoin erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen ja ympäristön ja ilmaston puolesta. Tässä kohtaa on hyvä tehdä tilinpäätöstä siitä, mitä viime valtuustovuonna olen tehnyt, erityisesti näiden asioiden eteen. Viime syksyn budjettikäsittelyssä … Jatka lukemista Kohti parempaa kaupunkia

Oikeus uskoa tulevaisuuteen

Kuva: Roni Rekomaa."Oletko ehdolla eduskuntavaaleissa?" Moni on kysynyt minulta tätä. Näissä vaaleissa moni politiikassa vaikuttava tuntuu pohtineen asiaa enemmän kuin yleensä. Olen kaupunginvaltuutettu ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen. Päivätyökseni teen kokopäiväisesti väitöskirjaa sosiaalityöstä. Työn, muun elämän ja politiikan yhteensovittaminen voi olla monelle haastavaa, niin minullekin.Kun mietin arkeani, mieleeni tulee usein Elizabeth Bishopin runo "One Art". … Jatka lukemista Oikeus uskoa tulevaisuuteen

Varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön palkat nousevat Helsingissä – hyvä alku oikeudenmukaiselle palkkaukselle

Naisvaltaisten alojen matala palkkaus on yksi suurista tasa-arvoon liittyvistä ongelmista. Kasvatukseen, koulutukseen, sosiaalityöhön ja hoivaan erikoistuneet ammattilaiset ovat pitkään saaneet aivan liian pientä palkkaa osaamisestaan.Tein keväällä aloitteen valtuustossa palkkakuopassa olevien alojen palkkatason korjaamisesta. Nyt valoa alkaa näkyä tunnelin päässä: kaupunki tiedotti tänään, että Helsingin lastentarhanopettajien palkat nousevat 175 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen. Myös muihin varhaiskasvatuksen … Jatka lukemista Varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön palkat nousevat Helsingissä – hyvä alku oikeudenmukaiselle palkkaukselle

Helsingin opetus ja kasvatus leikkausuhan alla

Helsingin Sanomat uutisoi tänään pormestarin esittämän budjettiraamin aiheuttamista leikkauslistoista kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla. Sama tilanne on kaikilla toimialoilla. Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta käsitteli budjettiehdotusta tiistaina. Lausunnossa todetaan, että esitetty budjettikehys johtaisi varhaiskasvatuksen kotihoidon tuen kuntalisän poistamiseen yli 2-vuotiailta, peruskoulujen ja lukioiden ryhmäkokojen kasvattamiseen, peruskoulujen jako- ja kerhotuntien sekä samanaikaisopetuksen vähentämiseen ja lukioiden kurssitarjonnan vähentämiseen, sekä … Jatka lukemista Helsingin opetus ja kasvatus leikkausuhan alla

Ensimmäinen valtuustovuosi

Ensimmäinen vuosi kaupunginvaltuutettuna ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä on nyt täynnä. Olemme Vasemmiston saaneet aikaan paljon, vaikka tekemistä myös yhä riittää. Omalta osaltani olen vienyt eteenpäin esimerkiksi naisvaltaisten alojen kuten lastentarhanopettajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkakuopan korjaamista, osapäivähoidon henkilöstömitoituksen nostamista kokopäivähoidon tasolle, erityisen tuen tarpeessa olevien oppijoiden huomioimista, päivähoito- ja koulupaikkojen riittävyyttä uusilla asuinalueilla ja palveluiden saavutettavuutta laajemminkin.Olen … Jatka lukemista Ensimmäinen valtuustovuosi

Ääntä kasvatuksen ja koulutuksen puolesta

Ensimmäiset puoli vuotta kaupunginvaltuutettuna ovat nyt takana. Syksyn aikana olen ollut kiinni valtuusto- ja lautakuntatyössä, mutta vihdoin ehdin päivittää tännekin kuulumisiani. Kesän ja alkusyksyn aikana käytiin kaupungin strategianeuvottelut. Strategian osalta olen erityisen ylpeä siitä, että ryhmämme sai läpi lisäyksen, jonka mukaan varhaiskasvatuksessa panostetaan laatuun, työntekijöiden pysyvyyteen ja turvalliseen arkeen. Tämä lisäys oli minun ehdottamani ja se perustui viime kaudella varhaiskasvatuslautakunnassa kohtaamaani vanhempien … Jatka lukemista Ääntä kasvatuksen ja koulutuksen puolesta