Kohti parempaa kaupunkia

Tämän valtuustokauden viimeinen vuosi on alkamassa pian. Olen päättänyt, että pyrin myös ensi kaudella kaupunginvaltuustoon: vaalit ovat jo alle vuoden päästä, 18.4.2021. Viime vaaleissa kampanjoin erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen ja ympäristön ja ilmaston puolesta. Tässä kohtaa on hyvä tehdä tilinpäätöstä siitä, mitä viime valtuustovuonna olen tehnyt, erityisesti näiden asioiden eteen. Viime syksyn budjettikäsittelyssä … Jatka lukemista Kohti parempaa kaupunkia

Katutila Helsingissä koulujen käyttöön

Helsingin peruskouluissa on juuri nyt ennätyksellisen paljon lapsia, ja myös lähipäiväkotipaikan saamisessa on monella Helsingin alueella haasteita. Lasten määrän kasvaessa koulujen ympäristössä lisääntyvä liikenne huonontaa koululaisten liikenneturvallisuutta. Tilannetta hankaloittaa se, että Helsingin alueilla on puutetta soveltuvista kasvatuksen ja koulutuksen tiloista tai remonttitilanteissa niille soveltuvista väistötiloista. Yksi ongelma soveltuvien tilojen löytymisen kannalta ovat soveltuvat piha-alueet. Tällä viikolla heräsi myös julkinen … Jatka lukemista Katutila Helsingissä koulujen käyttöön

Riittävä tuki tekee peruskoulusta tasa-arvoisen

Erityisopetus ja inkluusio ovat olleet otsikoissa. Monet ovat esittäneet huolta siitä, saavatko tukea tarvitsevat lapset nyt riittävästi tukea ja pääsevätkö he tarvittaessa erityisluokalle tai pienryhmään. Äsken julkaistun Helsingin kaupungin tarkastuskertomuksen perusteella ainakin Helsingissä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tilanne vaatii pikaista puuttumista. Tarkastuskertomuksessa todetaan, että vain 22 prosenttia perusopetusalueiden koulujen rehtoreista oli sitä mieltä, että eri … Jatka lukemista Riittävä tuki tekee peruskoulusta tasa-arvoisen

Parempi tulevaisuus tehdään nyt

Valitsemme suunnan tulevaksi neljäksi vuodeksi aikana, jona moni asia tuntuu olevan murroksessa. Ilmastonmuutos ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen pelottavat monia, toiset taas ovat huolissaan lisääntyvästä eriarvoisuudesta ja siitä, miten tässä maassa tulevaisuudessa voidaan tarjota hyvää varhaiskasvatusta jokaiselle lapselle ja hyvä hoito jokaiselle vanhukselle.Kun ihmiskunta painii maapallon kokoisten ongelmien kanssa, voivat omat vaikutusmahdollisuudet tuntua pieniltä. Monet joutuvat myös … Jatka lukemista Parempi tulevaisuus tehdään nyt

Toimiva kaupunki, mutta kenelle?

Tänään Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden 2019 budjettia. Lasten ja nuorten määrä kasvaa Helsingissä juuri nyt tavalla, joka on aivan poikkeuksellista. Seuraavan kolmen vuoden aikana on arvioitu, että varhaiskasvatusikäisten lasten ja toisen asteen osallistumisiässä olevien nuorten määrä kasvaa molempien noin tuhannella. Peruskouluikäisiä lapsia on arvioitu tulevan lisää jopa neljä ja puoli tuhatta. Kasvava lasten ja nuorten … Jatka lukemista Toimiva kaupunki, mutta kenelle?

Oikeus uskoa tulevaisuuteen

Kuva: Roni Rekomaa."Oletko ehdolla eduskuntavaaleissa?" Moni on kysynyt minulta tätä. Näissä vaaleissa moni politiikassa vaikuttava tuntuu pohtineen asiaa enemmän kuin yleensä. Olen kaupunginvaltuutettu ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen. Päivätyökseni teen kokopäiväisesti väitöskirjaa sosiaalityöstä. Työn, muun elämän ja politiikan yhteensovittaminen voi olla monelle haastavaa, niin minullekin.Kun mietin arkeani, mieleeni tulee usein Elizabeth Bishopin runo "One Art". … Jatka lukemista Oikeus uskoa tulevaisuuteen