Lisää asuntoja nuorille

Mahtavia uutisia! Nuorten tukiasumisen tilanne paranee.

Tein viime keväänä aloitteen lastensuojelun jälkihuollon piirissä olevien nuorten käyttöön varattujen asuntojen lisäämisestä. Lastensuojelusta sijoituksen jälkeen aikuistuvat nuoret ovat tietyin ehdoin oikeutettuja jälkihuollon palveluihin, ja samalla heillä on lain mukaan oikeus asuntoon. Oikeus asuntoon ei kuitenkaan ollut kaikilla toteutunut, osittain asuntojen puutteen ja osittain sopivien tukimuotojen puutteen vuoksi. Lisäksi monet nuoret kokivat, että kun he muuttivat aiemmin jälkihuollon asuntona olleeseen asuntoon, asunnolla saattoi olla valmiiksi ongelma-asunnon leima, mikä teki asumisesta hankalampaa.

Aloitteeni esitti lisää asuntoja ja enemmän asuntojen kiertoa jälkihuollon piiristä aikuistuvien nuorten asuntokantaan. Valtuusto hyväksyi sen viime keväänä. Koska lakiin kirjatun oikeuden toteutuminen on nuorten kannalta todella tärkeää, päätökseen kirjattiin että kaupunginhallitukselle kerrotaan tänä keväänä, miten aloitteen tavoitteet ovat toteutuneet.

Iloinen uutinen oli, että asuntojen määrä on lisääntynyt ja asuntojen kiertokin on parantunut. Sen sijaan pulaa oli vielä tuetummista asumisen muodoista niille nuorille, joilla on vaikeuksia pärjätä nykyisellä tuella. Vasemmiston kaupunginhallituksen jäsenet tekivät pyynnöstäni esityksen, joka hyväksyttiin: toimialoilla selvitetään nyt myös intensiivisemmän tuen asumismuotoja niiden tarpeessa oleville nuorille. Tämä on hienoa: jokainen nuori ansaitsee sen tuen, jota tarvitsee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s