Koulutusleikkausten perumisessa iso harppaus eteenpäin

Joskus kova työ kannattaa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti tiistaina 13.4. esittää, että iso osa koulutusleikkauksista perutaan. Lautakunta esitti 17,5 miljoonan lisäystä kaupunginhallitukselle, kun leikkaukset olivat 22 miljoonaa euroa. 

Viime syyskuussa saimme nähtäväksi rajun leikkauslistan, ja siitä asti olen tehnyt töitä sen eteen, että leikkauksia ei tehtäisi. Esitimme Vasemmistossa leikkausten perumista niin lautakunnassa kuin valtuustossakin. Kun monet tahot yrittivät väittää budjetin olevan sijoitus koulutukseen, selitimme kerta toisensa jälkeen julkisuudessa, mistä todella oli kyse: opetukseen oli kohdistettu miljoonaleikkaukset. 

Nyt työ kantaa viimein hedelmää. Erityisesti perusopetukseen ja toiseen asteeseen kohdistettujen leikkausten peruminen on todella hienoa. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä epäselvää, jäävätkö jotkin tuottavuustoimet toisella asteella vielä voimaan. Lautakunnan enemmistön päättämät kouluihin ja päiväkoteihin kohdistuvat tilasäästötarpeet ovat myös edelleen voimassa. 

Olen iloinen että Vasemmiston vaikuttamistyö ja julkinen paine on vaikuttanut ja leikkauksia on osittain päädytty perumaan. Pettymys kuitenkin on, että leikkauksia ei päädytty perumaan kokonaisuudessaan. Leikkaussumma oli 22 miljoonaa ja toimiala esitti nyt tämän yli lisätarpeita viiden miljoonan edestä koronan vuoksi, joten esitimme tiistaina 27 miljoonan lisäystä budjettiin. Tämä esitys ei saanut kannatusta. 

Erityisesti kotihoidon tuen Helsinki-lisän leikkaus osuu pienituloisten lapsiperheiden arkeen, mutta lautakunnan enemmistö ei halunnut perua tätä leikkausta hyvästä taloustilanteessa huolimatta. Myös varhaiskasvatuksen ruokapalveluiden kilpailutukset näkyvät työntekijöiden vaihtuvuutena ja jo valmiiksi pienistä palkoista tinkimisenä. Vapaasta sivistystyöstäkin leikataan yhä. Nämäkin leikkaukset oltaisiin myös hyvin voitu perua. 

Työ jatkuu vielä kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Vasemmiston luoma paine oli tässä asiassa hyvin merkityksellistä, ja aiomme jatkaa samalla tiellä, kunnes kaikki leikkaukset on peruttu. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s