Koulutuksesta ei saa leikata

Viime viikolla tehtiin surullinen päätös, kun valtuustossa hyväksyttiin Kokoomuksen, SDP:n, Vihreiden ja RKP:n voimin 22 miljoonan leikkaukset kasvatuksen ja koulutuksen budjettiin. Tässä yhteydessä puolueet myös sopivat yhdessä kotihoidon tuen Helsinki-lisän poistamisesta yli 1-vuotiailta lapsilta. Vasemmisto ei voi hyväksyä tätä leikkauspäätöstä. Koulutuksesta ja perheiden tuesta leikkaaminen tarkoittaa, että kasaamme lisää vaikeuksia niiden harteille, jotka ovat nyt kärsineet koronapandemiasta. Lapsiperheköyhyys ja oppimisen vaikeudet ovat lisääntyneet ja näillä päätöksillä ongelmat vain pahenevat. Epävarmuuden, taloudellisten vaikeuksien ja huolen lisääminen tässä tilanteessa on lyhytnäköistä ja vastuutonta. Siksi teimme valtuustossa esityksen koulutusleikkausten perumisesta, mutta saimme tukea vain feministiseltä puolueelta.

Valtuustossa hyväksytyssä budjettikirjassa oli myös lista, joka ohjaa päätöstä muiden leikkausten kohdentamisesta. Tänään meillä onkin lautakunnassa päätettävänä leikkauslista, jossa esitetään kotihoidon tuen leikkauksen lisäksi varhaiskasvatuksen jakamista järjestöavustuksista luopumista, perusopetuksen jako- ja kerhotuntien sekä samanaikaisopetuksen vähentämistä, ryhmäkokojen kasvattamista sekä opetustuntimäärien vähentämistä. Lisäksi esitetään vähemmän vetovoimaisten ammatillisten tutkintojen lakkauttamista, työssäoppimisen lisäämistä ammatillisessa koulutuksessa, lukioiden kurssitarjonnan tai opintojaksotarjonnan supistamista ja vapaan sivistystyön tarjonnan supistamista kymmenellä prosentilla, sekä palveluverkkotarkastelua. Perusopetuksen leikkaukset ovat yhteensä 11,3 miljoonaa euroa ja toisen asteen leikkaukset 4 miljoonaa euroa. On sanomattakin selvää, että Vasemmisto esittää lautakunnassa leikkausten perumista. Koulutukseen panostaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Kun leikkauslista tuli julkisuuteen ja budjetin hyväksyneille alkoi sataa kritiikkiä, julkisuudessa kuultiin lausuntoja siitä, että tilanne ei ole niin paha kuin miltä näyttää ja että valtion koronatukea voidaan käyttää leikkausten perumiseen. Valtion koronatukea ei ole kuitenkaan annettu sen vuoksi, että kunnat voisivat leikata omasta budjetistaan saman verran, vaan siihen, että koronan aiheuttamia oppimiseroja saataisiin tasattua. Valtion koronarahoitus on siksi laskettu erilleen toimialan budjetista eikä vaikuta nyt sen loppusummaan.

Jotkut ovat myös esittäneet, että toimialan johdon tulisi nyt etsiä muita leikkauskohteita toimialan budjetin sisältä opetuksen sijaan. Ajatus on hyvinkin tutkimisen arvoinen, joten kysyimme asiaa: toimialalta saadun tiedon mukaan leikkausten suuntaaminen uudelleen tarkoittaisi leikkauksia ei-lakisääteisiin toimintoihin eli käytännössä useamman lapsiperhetoimintaa toteuttavan leikkipuiston sulkemista sekä vähennyksiä lukio- ja ammatillisen koulutuksen opiskelijapaikkoihin. Tämä puolestaan tarkoittaisi lisää huolta ja leikkauksia lapsiperheille, sekä nuorten koulutustakuusta luopumista: kaikille nuorille ei olisi enää peruskoulun jälkeistä jatkokoulutuspaikkaa. Tämän vuoksi ainoa tapa turvata kasvatuksen ja koulutuksen palvelut on tänään esittää, että kaupunginhallitus lisäisi 22 miljoonaa budjettiin, jotta leikkauksia ei tarvitse tehdä. Panostus koulutukseen on panostus tulevaisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s