Parempi tulevaisuus tehdään nyt

Valitsemme suunnan tulevaksi neljäksi vuodeksi aikana, jona moni asia tuntuu olevan murroksessa. Ilmastonmuutos ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen pelottavat monia, toiset taas ovat huolissaan lisääntyvästä eriarvoisuudesta ja siitä, miten tässä maassa tulevaisuudessa voidaan tarjota hyvää varhaiskasvatusta jokaiselle lapselle ja hyvä hoito jokaiselle vanhukselle.

Kun ihmiskunta painii maapallon kokoisten ongelmien kanssa, voivat omat vaikutusmahdollisuudet tuntua pieniltä. Monet joutuvat myös kohtaamaan vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta.

Me tarvitsemme politiikkaa, joka perustuu ajatukselle paremmasta tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta, jossa ihmiset välittävät toisistaan ja kunnioittavat toistensa ihmisoikeuksia. Parempien tulevaisuuksien kuvitteluun tarvitaan niin luovuutta kuin tutkittua tietoakin. Tieteen ja taiteen tekijät ovat pitkään sinnitelleet pienellä toimeentulolla ja kulttuurin ja koulutuksen toimintamahdollisuuksista on leikattu. Me tarvitsemme nyt kunnon satsauksen koulutukseen, tutkimukseen ja kulttuuriin. Jokaiselle lapselle on myös tarjottava tasa-arvoiset oppimisen mahdollisuudet jo pienestä pitäen ja tulee varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on hyvä ympäristö oppimiselle ja mahdollisuus saada tukea, jos hän sitä tarvitsee.

Ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen edellyttää paitsi yhdenvertaisuuden lisäämistä ja erilaisten syrjinnän muotojen vähentämistä lainsäädännön avulla, myös tukea ja huolenpitoa. Meidän on tehtävä työtä sen eteen, että jokainen ihminen voisi elää Suomessa syrjinnästä vapaata elämää ja saada riittävän toimeentulon ja ne sosiaali- ja terveyspalvelut, joita hän tarvitsee. Ne ovat perusoikeuksia. Myös ilmastonsuojelua ja eläinten oikeuksia pitää politiikassa puolustaa.

Se, mitä jokainen äänioikeutettu voi tehdä paremman tulevaisuuden eteen, on äänestää. Vasemmiston ajatus paremmasta tulevaisuudesta on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen Suomi, jossa ilmastonmuutoksen eteneminen on pysäytetty ja jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään. Vasemmistolla on mahdollista saada Helsingissä nyt kolmas kansanedustajapaikka. Jokaisella äänellä on tässä merkitystä.

Parempi tulevaisuus on mahdollinen. Tehdään se nyt!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s