Oikeus uskoa tulevaisuuteen

Kuva: Roni Rekomaa."Oletko ehdolla eduskuntavaaleissa?" Moni on kysynyt minulta tätä. Näissä vaaleissa moni politiikassa vaikuttava tuntuu pohtineen asiaa enemmän kuin yleensä. Olen kaupunginvaltuutettu ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen. Päivätyökseni teen kokopäiväisesti väitöskirjaa sosiaalityöstä. Työn, muun elämän ja politiikan yhteensovittaminen voi olla monelle haastavaa, niin minullekin.Kun mietin arkeani, mieleeni tulee usein Elizabeth Bishopin runo "One Art". … Jatka lukemista Oikeus uskoa tulevaisuuteen

Varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön palkat nousevat Helsingissä – hyvä alku oikeudenmukaiselle palkkaukselle

Naisvaltaisten alojen matala palkkaus on yksi suurista tasa-arvoon liittyvistä ongelmista. Kasvatukseen, koulutukseen, sosiaalityöhön ja hoivaan erikoistuneet ammattilaiset ovat pitkään saaneet aivan liian pientä palkkaa osaamisestaan.Tein keväällä aloitteen valtuustossa palkkakuopassa olevien alojen palkkatason korjaamisesta. Nyt valoa alkaa näkyä tunnelin päässä: kaupunki tiedotti tänään, että Helsingin lastentarhanopettajien palkat nousevat 175 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen. Myös muihin varhaiskasvatuksen … Jatka lukemista Varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön palkat nousevat Helsingissä – hyvä alku oikeudenmukaiselle palkkaukselle