Ensimmäinen valtuustovuosi

Ensimmäinen vuosi kaupunginvaltuutettuna ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä on nyt täynnä. Olemme Vasemmiston saaneet aikaan paljon, vaikka tekemistä myös yhä riittää. Omalta osaltani olen vienyt eteenpäin esimerkiksi naisvaltaisten alojen kuten lastentarhanopettajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkakuopan korjaamista, osapäivähoidon henkilöstömitoituksen nostamista kokopäivähoidon tasolle, erityisen tuen tarpeessa olevien oppijoiden huomioimista, päivähoito- ja koulupaikkojen riittävyyttä uusilla asuinalueilla ja palveluiden saavutettavuutta laajemminkin.Olen … Jatka lukemista Ensimmäinen valtuustovuosi

Ei ole olemassa puolikkaita lapsia

Viime vuoden lopulla eräs vanhempi otti minuun yhteyttä ja kertoi, että on huolissaan siitä, että hänen lapsensa vaikuttaa pudonneen byrokratian porsaanreikään. Lapsen osapäiväisessä päiväkotiryhmässä oli kolmetoista lasta yhtä aikuista kohden. Tämä johtui siitä, että osapäiväisyyden vuoksi kaikki lapset laskettiin puolikkaiksi, vaikka he olivat kaikki paikalla aina yhtä aikaa.  Kun kuulin tästä, ajattelin, että kyseessä täytyy … Jatka lukemista Ei ole olemassa puolikkaita lapsia