Puheenjohtajan terveiset

Helsingin Vasemmiston puheenjohtaja Petra Malin, varapuheenjohtaja Ilpo Haaja ja varapuheenjohtaja Veera Minkin. Kuva: Elina Vainikainen.Sain eilen ilon ja kunnian tulla valituksi Helsingin Vasemmiston puheenjohtajaksi. Edustan helsinkiläisiä Vasemmiston jäseniä ja teen yhteistyötä Vasemmiston valtuustoryhmän kanssa sen eteen, että jäsenten ääni kuuluu kunnallispolitiikassa. Eilen valitulla puheenjohtajistolla ja piirihallituksella on myös tärkeä tehtävä valmistautua tuleviin kunnallisvaaleihin. Otan tehtävän … Jatka lukemista Puheenjohtajan terveiset

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia on parannettava

Työterveyslaitos julkisti 25.10.2016 kansainvälisen selvityksen kunta-alan työntekijöiden työhyvinvoinnista. Selvitys toi esiin hälyttäviä puutteita sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnissa: sairauspoissaolot ovat jatkuvasti muita kuntatyöntekijöitä korkeammalla tasolla ja sosiaalityöntekijöillä on noin 1,5–2 -kertainen riski joutua mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömäksi verrattuna psykologeihin, erityisopettajiin ja lastentarhanopettajiin.Työterveyslaitos vaatii toimia sosiaalityön kuormitustekijöihin puuttumiseksi. Sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti resurssipula, kiireinen työtahti, vastuu asiakkaista ja asiakkaiden ongelmien moninaisuus. … Jatka lukemista Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia on parannettava

Käytännön apua köyhyyteen

Mikä auttaa, jos rahat eivät riitä? Perussuomalaisten Mika Niikon mielestä leipäjonoon lähteminen. Niikkoa lähellä oleva ruoka-apuhanke on saanut satojen tuhansien eurojen avustuksen sosiaali- ja terveysministeriöltä, vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi kilpailevan hankkeen selvästi paremmaksi. Maria Ohisalo kritisoi päätöstä blogissaan ja totesi, että rahalla olisi saatu palkattua esimerkiksi 20 sosiaalityöntekijää. Niikko vastasi kutsumalla sosiaalityöntekijöiden työtä "voivotteluksi" … Jatka lukemista Käytännön apua köyhyyteen

Turvaa suojateille

Kesällä perheenjäseneni olivat jäädä suojatiellä auton alle. Oli hyvin lähellä, että takaa kääntynyt auto ei törmännyt heihin kovalla vauhdilla. Asiasta tehtiin poliisi-ilmoitus, ja kuski myönsi syyllisyytensä. Mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut.Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan pääty yhtä hyvin. Viime vuonna suojatieonnettomuuksissa kuoli Suomessa 9 ihmistä ja loukkaantui 256 ihmistä. Liikenneturvan teettämän tutkimuksen mukaan vaaratilanteisiin suojatiellä vaikuttavat … Jatka lukemista Turvaa suojateille